Sawotan kisaraporttia! Hieno viikonloppu kiteytettynä kilpailijoiden näkökulmasta

Kuten aiemmin saitte lukea, Sawotassa oli CF HML kilpailijoilla vahva edustus. Miehissä kilpaili Aatu Korhonen ja naisissa Anna Savolainen sekä Eveliina Järvinen.

Hienoja suorituksia kaikilta. Paljon onnea ja tsemppiä tulevaan! Alla hieman mietteitä jokaiselta kilpailijalta:

Aatu

Sawotta 2019 oli kaikenkaikkiaan onnistunut kisaviikonloppu. Lajit oli rankkoja ja taso oli kova, kuten osasinkin odottaa. Tällä kertaa en jännittänyt juurikaan ennen kisapäivää, koska toukokuinen Rakkaudella Karjalasta -kilpailu korkkasi oman kisakauteni ja tuhlasin enimmät jännitykset siihen tapahtumaan.

Jokaisessa lajissa annoin kaikkeni, enkä olisi voinut omasta mielestäni tehdä mitään kovemmin. Lopullinen sijoitukseni oli 21. ja olen siihen tyytyväinen. Nälkä jäi, joten reenit jatkuu edelleen, jotta joskus sijoitus on korkeampi. Eli törmäillään boksilla! 😎

Anna

Sawotta 2019 asetettiin viime kuntokarkeloiden jälkeen tavoitteeksi, joten melkein kokonainen vuosi on menty sitä kohden. Välillä vauhdikkaammin ja välillä vähän vähemmän.

Mitä lähemmäksi kisaa päästiin, sitä enemmän alkoi kisavalmistelut valitettavasti uupua.

Vaikka tavoite oli ja pysyi, en silti pystynyt vaikuttamaan treeneihin enempää, vaikka olisin halunnut. Jossain vaiheessa hyväksyin, että sijoitukseni ei tule välttämättä olemaan häävi näissä kilpailuissa. Parasta itseäni haluan kuitenkin lähteä hakemaan, ja kuten olen monelle sanonutkin, en halua olla viimeinen.

Kisapäivä oli fyysisesti ja henkisesti raskas. Muutaman pettymyksen tunteenkin sai taas kokea, mutta silti myös niitä onnistumisia ja ilon hetkiä riitti paljon päivään. Niistä tuli niitä ns. ”kivoi viboi”

Opin näistä kilpailuista parhaiten sen, että kipu on vain tunne ja väistämätöntä. Sen todisti myös kilpasisarusten Even ja Aatun törkeän kova taistelutahto!

Tällä kertaa sija 26/40. Pitää olla tyytyväinen, vaikka vieläkin nyppii, ettei 48kg tullut enää edes rinnalle.

Tälläkin kertaa opittiin ja siitä viisaampana kohti uusia juttuja. Luulen, että vuoden päästä olen jo unohtanut miltä se kisarata Sawotassa tuntui, ja olen prepannut itseni itseni paremmin.

Nähdään gymil!

Eveliina

Kilpailusta jäi hyvä fiilis, vaikka omalla kohdalla valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen loma- ja työreissujen vuoksi. Parasta on huomata, kuinka itse on kehittynyt ja se, että pärjää suht hyvin noin kovien tyyppien joukossa.

Lajit julkaistiin etukäteen ja ajattelin niiden olevan helppoja ja tavallaan olikin, vaikka en ole kokenut ikinä mitään noin raskasta. Kova helle otti veronsa ja viimeiseen lajiin lähtiessä kaikki paukut oli käytetty, mutta niin vain siitäkin selvittiin kultaakin kalliimman kannnustusjoukon ansiosta!

Oma toteutunut tavoitteeni oli huomata kehitystä ja osata nauttia tunnelmasta.

Vuoden päästä taas entistä vahvempana!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

-CF HML henkilökunta

2019-06-17T15:15:08+02:00maanantai 17 6 2019|